Biotuotetehtaasta valmiina nyt kymmenesosa

Biotuotetehtaan työmaalla valmistaudutaan uuteen vaiheeseen siirtymiseen, rakentamisesta asennuksiin. Projekti etenee tarkasti aikataulussa ja suunnitelmien mukaisesti. Nyt biotuotetehtaasta on valmiina 10 prosenttia.

”Olemme nyt tehneet noin 75 prosenttia paalutuksesta ja paalutusten rinnalla etenevät perustustyöt. Tällä viikolla ovat alkaneet ensimmäiset elementtiasennukset ja rakennusten rungot alkavat nousta ylöspäin”, rakennuspäällikkö Pekka Salomaa kertoo.

Rakentamisen keskeisiä virstanpylväitä ovat kaustisoinnin elementtiasennukset 2.11. alkaen ja massatehtaan elementtiasennus 9.11. alkaen.

”Meille on tärkeää saavuttaa kaikki virstanpylväät ajallaan. Olemme aikataulussa ja rakentaminen etenee suunnitellusti, hyvältä näyttää”, Salomaa kertoo.

Turvallisuusnäkökohdat ovat tapetilla erityisesti siirryttäessä uuteen vaiheeseen rakentamisesta asennuksiin.

”Kun rakennusten rungot nousevat, myös rakentajat nousevat maanpinnalta liikkumaan kerroksissa ja korkeuksissa. Elementtiasennuksissa liikkuu lisäksi suuria nostureita ja isoja kuormia, ja täytyy varmistaa, että kaikki on aina kunnossa. Asennussuunnitelmissa yksityiskohdat on määritetty tarkkaan”, Salomaa sanoo.

”Työmaavahvuus on tällä hetkellä noin 400 henkeä. Tämän vuoden loppuun mennessä vahvuus on 500, mihin luetaan rakentajat sekä projektinjohtoporukka. Keväällä rakentajien määrä nousee huippuunsa eli noin 700 henkeen maalis-huhtikuussa.”

Koko työmaan vahvuus on huipussaan syksystä 2016 kevääseen 2017, jolloin työmaalla työskentelee noin 2 500 henkilöä.

Vuonna 2015 biotuotetehtaan työmaalla keskitytään rakentamiseen ja vuoden 2016 alussa alkavat asennustyöt. Laiteasennukset lähtevät käyntiin massatehtaallalta, jossa aletaan asentaa keitintä ja massatorneja tammikuun alussa.

Biotuotetehdas alkaa pian muotoutua työmaasta tehtaaksi.

”Elementtirakennusten edetessä rakennuksen hahmo alkaa muodostua nopeasti. Tammi-helmikuulla hahmoa rupeaa olemaan aika paljonkin.”

Salomaan työviikkoa rytmittävät vakiopalaverit toimittajien ja urakoitsijoiden kanssa.

”Vastuulleni kuuluu paljon nopeaa ongelmanratkaisua. Jos rakentaminen on kustannusmielessä 20 prosenttia kokonaisuudesta, aikataulumielessä sen voi ajatella olevan 80 prosenttia. Suunnittelulla on iso merkitys, ja esimerkiksi tämän kohteen rakennussuunnittelussa on 80 ihmistä, jotka tuottavat projektin vaatimat suunnitelmat”, Salomaa kertoo.

Biotuotetehtaan rakennuspäällikkö Pekka Salomaa takaa tiiminsä kanssa sen, että rakennustyöt ovat valmiita suunnitellusti ajallaan laiteasennuksia varten.

 

comments powered by Disqus
Palaa etusivulle