Kuhnamon jäätilannetta seurataan säännöllisesti

Kuhnamon jäätilannetta kartoitetaan jatkossa jäämittauksilla talviaikaan viikoittain Metsä Groupin biotuotetehtaan käynnistyttyä vuoden 2017 kolmannella neljänneksellä. Mittauspisteet sijaitsevat Teräväniemen ja Paatelan kanavan välisellä järvialueella. Tällä alueella biotuotetehtaan jäähdytysvesien lämpötila saattaa vaikuttaa jäätilanteeseen jäätymisen viivästymisellä tai sulamisen aikaistumisella.

Mittauspisteet sijaitseva Teräväniemen ja Paatelan kanavan välisellä alueella. Tarkat mittauskohteet on merkitty karttakuvaan punaisilla rasteilla. Kuva aukeaa suurempana klikkaamalla. Kuvat: Metsä Group

Kuhnamon jäätilanteesta ja mittaustuloksista tiedotetaan ensi talvesta alkaen muun muassa biotuotetehdas.fi-verkkosivustolla. Rannoille asennetaan myös heikosta jäästä varoittavat taulut ja asiasta tiedotetaan Äänekosken paikallislehdissä.

Mittaaminen ei takaa jään vahvuutta muualla kuin mittauskohteissa mittaushetkellä, sillä jäätilanne vaihtelee. Esimerkiksi jäähdytysvesialueella esiintyy luonnostaan virtauksia, mikä vaikuttaa osaltaan jään vahvuuteen. Muistutammekin, että jäällä liikutaan aina omalla vastuulla.

Ensimmäiset jääkartoitukset tänä talvena

Kuhnamon jäätilanteen kartoittaminen on aloitettu jo tänä talvena. Ensimmäiset mittaukset tehtiin 2.1.2017 ja niitä tehdään joka viikko siihen saakka, kun jäillä on turvallista liikkua. Mittauksista vastaa Äänekosken Pelastushenkilöstö ry, joka koostuu pelastusalan ammattilaisista.

Tänä talvena tehtyjen mittausten avulla arvioidaan jo ennalta jään muodostumista alueella sekä sitä, miten biotuotetehtaan käynnistyminen vaikuttaa heikon jään alueeseen Kuhnamossa. Biotuotetehtaan lämpökuorman vaikutusta Kuhnamoon ja muun alapuolisen vesistön lämpötilaan on mallinnettu myös osana ympäristövaikutusten arviointia (YVA).

Lisätietoja:
Ympäristöpäällikkö Sari Tupitsa, Metsä Fibre Oy,
puh. 050 598 9067, sari.tupitsa(at)metsagroup.com

comments powered by Disqus
Palaa etusivulle